Miss Hämeenlinna

Uutiset

BIG NEWS 2023

Vuosi 2023 tulee olemaan Studio Facella missikiertueiden osalta erilainen. Studio Face etsii itselleen virallista mainoskasvoa uudella Miss Face - kiertueella, jonka alle tulevat aiemmat kaupunkikiertueet (Miss Nokia, Miss Hämeenlinna ja Miss Ylöjärvi). Muutos ei koske Miss Tampere - kiertuetta, vaan se säilyy ennallaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tänä...

Lasten missipäivä Hämeenlinnassa

Miss Hämeenlinna 2019 voitto on suonut minulle mahdollisuuksia kokeilla asioita joita en ole aikaisemmin tehnyt. Olen halunnut tehdä missinä sellaisia asioita joista pidän, jotka tuovat hyvää mieltä ja jotka koen tärkeiksi. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä, edustanut eri tilaisuuksissa, päivitellyt Miss Hämeenlinnan Instagram-tiliä, kirjoittanut tätä blogia sekä...

Vuoden 2020 seikkailuja

Vuosi 2019, joka toi elämääni monia ihania ja unohtumattomia asioita, alkaa olla pikkuhiljaa lopuillaan. Joka vuoden lopuksi pysähdyn miettimään sen aikana saavutettuja asioita. Tänä vuonna valmistuin yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi, minut kruunattiin Miss Hämeenlinnaksi 2019 ja minut valittiin myös kansainväliseen kauneuskilpailuun edustamaan Suomea. Voi kertakaikkiaan sanoa, että...

Jokainen yritys on mahdollisuus onnistua  

Kuva: Lauri Helkiö, Juhlamekot Zazabella Tampere, Kukat: Parolantien kukkapalvelu, Meikki: Carita Nyqvist, Hiukset: New Hairstore Goodman, Kuvauspaikka: Aulanko   Tämä aihe on juuri nyt erityisen ajankohtainen, sillä korkeakoulujen pääsykoetulokset on julkaistu kirjoittassani tätä. Tämä teksti koskettaa erityisesti teitä, joilta opiskelupaikka jäi tällä kertaa saamatta, mutta miksei myös...

Onnennumeroni kahdeksan

Kuva: Lauri Helkiö   Minä keräilen tavaroiden sijaan muistoja. Haluan itselleni kokemuksia materian sijaan. Kun Miss Hämeenlinna 2019 – kilpailun finaalipäivästä asti onnennumeronani toiminut numero kahdeksan kuulutettiin nimeni saattelemana kilpailun voittajaksi, sain elämäni tärkeimpien muistojen joukkoon yhden lisää.     Kun minut kruunattiin voittajaksi, tunne jota tunsin oli epätodellinen, mutta...

Automaatioinsinööriksi opiskeleva Sonja hakee esiintymiskokemusta

Kuva: T Meuronen Photography   Sonja opiskelee Jyväskylässä automaatioinsinööriksi. Hän haaveilee diplomi-insinöörin urasta ja muutosta Saksaan. Sonja toivoo saavansa Miss Hämeenlinna -kisasta lisää esiintymisvarmuutta, sillä hänen itsevarmuutensa on heikko menneisyydessä tapahtuvien asioiden vuoksi. Sonja kertoo hänen olleen parisuhteessa jossa toinen osapuoli tuhosi hänen itsevarmuutensa. Nyt Sonja tavoittelee...

Miss Hämeenlinna finalisti Jenna, on kuin näyttelijätär Nicole Kidman nuorena

21-vuotias Jenna haaveilee missin ja mallin urasta ja Miss Hämeenlinna kilpailu on hänen ensimmäinen kauneuskilpailunsa.   -Olen yläasteikäisenä haaveillut missikisoista/mallina toimimisesta, mutta rohkeutta ei ollut tarpeeksi. Nyt kun olen kerännyt itsevarmuutta, enkä enää jatkuvasti mieti mitä muut ajattelevat, päätin hakea mukaan.   Jenna pitää vahvuutenaan esiintymistaitoaan ja itsevarmuuttaan. Jennasta...

Luonnollisuutta rakastava Iida osallistui myös Miss Ylöjärvi kilpailuun

Iida on osallistunut aiemmin Miss Ylöjärvi -kilpailuun ja toivoo Miss Hämeenlinna kilpailun myötä pääsevänsä vaikuttamaan hänelle tärkeisiin asioihin.   -Kilpailu oli mukava ja opettavainen kokemus joten halusin jatkaa kauneuskilpailuiden parissa.   Pahimmiksi kilpakumppaneikseen Iida mainitsee finalistit jotka ovat ulkoisesti samantyylisiä kuin hän:   -Vaikea kysymys! Yhtä en osaa sanoa, mutta uskoisin...

Pitsimissi kisasta tuttu kaunotar mukana Miss Hämeenlinna kisassa

Kuva: T Meuronen Photography   Essi Pohjola 21 -vuotta on kotoisin Porista ja haaveilee uusista kokemuksista, itsensä voittamisesta sekä urasta jossa voi olla ihmisten parissa.   - Persoonaltani olen hyvin esiintymiskykyinen, josta on myös varmasti apua tässä kilpailussa.   Pitsimissi kisassa Essi sijoittui toiseksi perintöprinsessaksi ja nyt Essin haaveena on Miss...

Kangasalalainen Emilia mukana ensimmäistä kertaa kauneuskilpailuissa

Kuva: Lauri Helkiö   Pieni keijukaismainen Emilia on kotoisin Kangasalta ja on kisan kuopus. Hänelle Miss Hämeenlinna -kilpailu on ensimmäinen kauneuskilpailu ja hänelle osallistuminen oli iso askel.   -Sairastan masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä, jotka ovat vaikuttaneet elämääni todella paljon rajoittaen tekemisiäni.   Emilia haluaa rohkaista ihmisiä voittamaan pelkonsa ja kertoo vahvuutensa kisassa...