Miss Hämeenlinna
title image

Mitä misseys merkitsee minulle?  

Mitä misseys merkitsee minulle?  

Olen panostanut aikaani ja energiaani misseyteen päiväkausia. Nautin siitä kovasti ja saan siitä uskomattoman paljon iloa ja virtaa. Olen käyttänyt aikaani muun muassa hakuprosesseihin, kiertueisiin, sosiaaliseen mediaan, tapahtumiin, vapaaehtoistyöhön, blogipostauksiin, koulutuksiin ja harjoitteluun. Eniten aikaani olen kuluttanut fyysiseen ja erityisesti psyykkiseen valmistautumiseen aina ennen kisoja tai missitehtäviä. Olen ollut kilpailijana, yleisössä ja tulevalla Miss Hämeenlinna 2020 – kiertueella mitä luultavammin tuomarina ja avustamassa kiertueella. Rakastan misseyttä – mutta miksi?

 

Olen pohtinut paljon sitä mitä misseys minulle merkitsee. Pidän siitä mitä se on käytännössä, eli kiertueita, kuvauksia, tapahtumia, esiintymistä ja edustamista. Missikiertueet ovat kuin koulutuksia, joista olen saanut paljon. Olen saanut itsevarmuutta, esiintymistaitoa ja oppinut sietämään esiintymisjännitystä. Olen oppinut taitoa kannatella itseäni. Yksi hyvin tärkeä anti kiertueilta on minulle ollut se, että olen oppinut sanoittamaan omia ajatuksiani ja tuntemaan itseni paremmin. Olen oppinut taitoa perustella omia mielipiteitäni sekä enemmän siitä millainen minä olen ja mikä on minulle tärkeää. Koen että näistä asioista on hyötyä minulle jokaisella elämän osa-alueella, esimerkiksi vaikkapa työhaastatteluissa, koska hakiessa mihin tahansa tehtävään, haastatteluissa usein pyydetään kertomaan itsestään monipuolisesti.

 

Kuva: T Meuronen Photography

 

Misseys mahdollistaa paljon asioita eikä ole olemassa tiettyä muottia siitä millainen kenenkin edustusvuosi on, sillä jokainen missi on erilainen. Minulle Miss Hämeenlinna 2019 ja Miss Landscapes International Finland 2020 – titteleillä on jo itseisarvo, mutta olen myös hyötynyt misseydestä muutenkin. Olen saanut näkyvyyttä ja olen voinut tuoda esiin asioita joiden puolesta haluan puhua. Näitä asioita ovat esimerkiksi unelmoinnin merkitys elämässä, eläinten hyvinvointi sekä nuorten kannustaminen ja koulutus. Misseys antaa minulle mahdollisuuden toimia esimerkkinä ja inspiroida toisia. Unelmointi on tärkeää koska se piristää mieltä ja vie elämässä eteenpäin, ja vaikka ihmisillä on erilaisia unelmia, vaatii niiden toteuttaminen usein hyvin samankaltaisia asioita. Minulle misseys on unelma, jonka avulla voi kannustaa muita toteuttamaan unelmiaan.

 

Misseys mahdollistaa myös työtehtäviä ja yhteistyötä yritysten kanssa. Itse olen saanut misseyden myötä työkeikkoja kosmetiikkamyyjänä messuilla ja tapahtumissa. Voitettuani sain myös palkintoja, kuten henkilökohtaisen missivalmennuksen, joka on minulle varmasti todella hyödyllinen kansainvälisiä kilpailuja ajatellen.  Vaikka opiskelu on minulle todella tärkeää ja ensisijainen asia elämässäni ja minulla on selkeät urasuunnitelmat, tahdon sen ohella myös katsoa miten pitkälle misseys voi viedä ja mitä kaikkea siitä voi poikia.

 

Kuva: T Meuronen Photography

 

Misseyden tarkoituksena on mielestäni saada ja antaa, ja misseys ja hyväntekeminen ovatkin aina kulkeneet käsi kädessä. Useat missikisojen voittajat ovat kautta aikain osallistuneet hyväntekeväisyyteen ja kampanjoineet tärkeiden asioiden puolesta. Esimerkkinä voisi mainita Beauty with a purpose – hyväntekeväisyysjärjestön, joka kerää rahaa ja lisää tietoisuutta sairaiden lasten puolesta. Myös vallitsevan koronaviruksen aikana missit ovat kantaneet kortensa kekoon toimimalla esimerkiksi vapaaehtoisina jakamassa tarvittavia välineitä, kuten kasvomaskeja sekä ruokaa. Eläinten hyvinvointi on minulle itselleni hyvin lähellä sydäntä ja olen ollut vapaaehtoisena Hämeenlinnan Kissakoti Kattilassa viihdyttämässä ja hoitamassa kodittomia kissoja, jotka etsivät uutta kotia.

 

Misseys saa aikaan monenlaisia hyviä asioita, kuten tästäkin blogikirjoituksesta käy ilmi ja siksi pidän siitä niin kovasti. Misseyteen liittyy kuitenkin myös ennakkoluuloja ja haluankin omalla toiminnallani olla muuttamassa niitä ja haluan tuoda esiin sitä että missit voivat olla fiksuja ja päteviä elämän eri osa-alueilla. Olen päässyt osaksi missiyhteisöä, jossa kannustetaan toisia ja osataan iloita toisten puolesta. Haluankin levittää tätä missiyhteisön positiivisuutta ympärilleni. Ollaan lempeitä ja ymmärtäväisiä toisiamme kohtaan ja annetaan jokaisen toteuttaa itseään ja seurata omaa polkuaan.

 

Tsemppiä ja terveyttä ihan jokaiselle haastavaan korona-arkeen,

Iida Hynnilä, Miss Hämeenlinna 2019, Miss Landscapes International Finland 2020