Kukaan ei valitse mielenterveyden ongelmia itselleen

Tämänkertaisen blogitekstini aihe on edelleen jossain määrin tabu, asia josta ei haluta puhua, jota häpeillään ja salaillaan. Syy salailulle saattaa useimmiten olla asian henkilökohtaisuus ja tunne siitä että on tunteidensa ja kokemustensa kanssa yksin ja ainoana maailmassa. Niin minä itsekin luulin vielä jonkin aikaa sitten. Todellisuudessa aihe koskettaa hyvin monia, lähellä ja kaukana. Jotta ymmärtäisitte syitä miksi valitsin juuri tämän aiheen, yksi syy on se että aihe koskettaa vahvasti myös omaa elämääni sekä myös lähipiiriäni. Puhun tässä blogitekstissä mielenterveyden ongelmista, erityisesti paniikkihäiriöstä. 

 

Puhun siitä siksi, että siitä pitäisi puhua paljon enemmän. Silloin kun sairastuu mielenterveyden ongelmiin, kuten paniikkihäiriöön, tilanne on äärimmäisen kuormittava, hämmentävä ja pelottava. Siksi olisikin hyvin tärkeää, että näiden tunteiden lisäksi kukaan ei joutuisi miettimään muiden mahdollisesti tuomitsevia mielipiteitä tai sitä miten asian saisi pidettyä salassa. Kun aiheesta puhutaan avoimesti ja kokemuksia jaetaan, asia normalisoituu ja ennakkoluulot vähenevät. Paniikkihäiriön kanssa elävän taakka on pienempi hänen huomatessaan olevansa siitä huolimatta normaali ja erityisesti vertaistuki voi antaa kipeästi kaivattua toivoa. Paniikkihäiriö voi kuitenkin tulla kenelle tahansa ja ihan yllättäen samalla tavalla kuin fyysisetkin sairaudet. Sen puhkeamiseen ei voi itse vaikuttaa ja on tärkeää muistaa, että kukaan ei valitse mielenterveyden ongelmia itselleen. 

Oma kokemukseni paniikkihäiriöstä on seuraavanlainen. Istuin eräänä päivänä luentosalissa ennen luennon alkua, kun yhtäkkiä minut valtasi outo tuntemus. Oloni oli epämukava, sydän hakkasi, kädet hikosivat ja kurkkua kuristi. Tahdoin tilanteesta pois, mutta yritin sinnitellä. Aika tuntui hidastuvan ja maailma pyörivän ympärilläni. Ymmärsin aika nopeasti mistä oli kyse, sillä lähipiirini kokemusten vuoksi paniikkikohtaus ei ollut minulle ilmiönä vieras. Yritin sinnitellä noin kymmenen minuuttia, kunnes minun oli pakko poistua luentosalista. Olin peloissani ja järkyttynyt. Yritin kovasti vakuutella itselleni että kyse oli vain satunnaisesta kohtauksesta, mutta takaraivoon jäi voimakas pelko siitä että kohtaus toistuisi uudelleen. Ja niinhän sitten kävikin. 

 

Yhtäkkiä koko elämäni tuntui muuttuneen. Niinkin normaali asia kuin opiskelu tuntui yllättäen asialta joka piti opetella uudelleen. Arkipäiväinen asia, jota olin tehnyt 15 vuotta elämästäni. Pelko alkoi hiipiä myös muille elämän osa-alueille, sillä pelko paniikkikohtauksesta oli koko ajan läsnä. Paikat joista tiesin etten pääsisi nopeasti tai huomiota herättämättä tarvittaessa pois, herättivät minussa kauhua. 

Olen tänä päivänä hyvin kiitollinen itselleni siitä, että tartuin ongelmaan nopeasti. Minussa heräsi eräänlainen taistelutahto. Ensimmäisenä kerroin asiasta opiskelukavereilleni ja muille läheisilleni. Kertomisesta oli minulle hyötyä, sillä minun ei tarvinnut keksiä tekosyitä sovitun lääkäriajan tai terapiakäynnin vuoksi ja luennoilla sanoin ystävilleni että halusin istua lähellä uloskäyntiä, sillä se helpotti oloani. Otin myös heti yhteyttä terveydenhuoltoon. Lääketieteellinen hoito on tarpeellinen, usein välttämätön, mutta sen lisäksi omalla toiminnallaan on mahdollista helpottaa elämäänsä paniikkihäiriön kanssa. Seuraavaksi esittelemäni keinot eivät ole lainattuja mistään tieteellisestä lähteestä, vaan pohjautuvat täysin omiin kokemuksiini. 

 

1. Tartu ongelmaan nopeasti ja hae apua – mitä nopeammin asiaan tarttuu, sitä vähemmän paniikkihäiriölle antaa mahdollisuuden saada otetta
2. Kerro paniikkihäiriöstä avoimesti läheisillesi – läheisesi haluavat sinun parastasi
3. Myönnä ongelma itselleni ja yritä hyväksyä tilanne – asian myöntäminen tai esimerkiksi lääkäristä saatu diagnoosi saattaa huojentaa oloa, sillä silloin tietää mistä on kyse 
4. Yritä olla häpeilemättä – useimmiten vaikeat asiat saavat omassa päässä paljon isommat mittasuhteet kuin mitä oikeasti olisi tarpeen
5. Älä lue nettikeskusteluja – nettikeskusteluissa usein ovat esillä ääritapaukset ja useimmiten vielä negatiiviset sellaiset 
6. Hanki faktatietoa – esimerkiksi kirjastoista voi lainata luotettavaa lukemista mielenterveyden ongelmista 
7. Kokeile hengitysharjoituksia – esimerkiksi palleahengitys voi auttaa
8. Altista itseäsi älä välttele ahdistavia tilanteita – älä jää kotiin 
9. Hyväksy tuntemukset – pahimmatkin tuntemukset menevät aina ohi
10. Pidä kiinni arjen rutiineista – tärkeää on yrittää elää normaalia elämää siinä määrin missä pystyy, nähdä läheisiä ihmisiä ja tehdä asioita joista tulee hyvä mieli 
11. Ole kärsivällinen – toipuminen ottaa oman aikansa 
12. Pidä yllä toivoa – selviytymistarinoita on lukuisia

 

Nykyään minulle kuuluu hyvää. En ehkä sanoisi parantuneeni paniikkihäiriöstä, sillä lääkärini sanoja mukaillen paniikkihäiriö on enemmänkin taipumus kuin sairaus. Taipumus siihen pysyy usein koko elämän ajan, mutta sen kanssa oppii elämään. Olen saanut oireet hallintaan hyvän terveydenhuollon ansiosta. Pystyn tekemään täysillä asioita joista saan iloa. Opiskelen yliopistossa mielekästä alaa ja voin keskittyä luennoilla oppimaan mielenkiintoisia asioita. Osallistun kauneuskilpailuihin ja esiinnyn lavalla itsevarmasti. Tutustun uusiin ihmisiin, teen mallin töitä, matkustan, teen asioita yksin ja yhdessä ystävieni kanssa.  

 

Toivon kertomukseni antavan ripauksen toivoa niille, joita tämä aihe koskettaa. Aihe on minulle tärkeä myös siksi, että haaveenani on työskennellä tulevaisuudessa psykoterapeuttina. Haluan olla yksi niistä, jotka tarjoavat apua silloin kun omat voimavarat ja läheisten antama tuki ei riitä. Uskon raskaan kokemukseni tuoneen arvokasta ymmärrystä liittyen mielenterveysongelmiin. 

Toivon myös, että mielenterveysongelmiin liittyvä tabu on tuolloin tulevaisuudessa jo lopullisesti murrettu ja että tulevalle vastaanotolleni voi jokainen tulla matalalla kynnyksellä, häpeilemättä. 

 

Iida Hynnilä, Miss Hämeenlinna 2019