Miss Hämeenlinna

Kolme kisaa yhdellä iskulla

Kolme kisaa yhdellä iskulla

Kuva Lauri Helkiö

Miss Hämeenlinna finalisti Jenna Lehtimäki on mukana Miss Hämeenlinna -kilpailun lisäksi festivaalimissi 2019 kilpailussa ja hetki sitten samainen kaunotar voitti myös seiskan tähtimalli -kilpailun.

 

-Hain kisaan mukaan koska koen että tätä kautta minulla on mahdollisuus vaikuttaa ja tuoda esiin minulle tärkeitä asioita. Haluan olla esimerkkinä ja omalla käytökselläni antaa nuorille uskoa itseensä. Olin itse koulukiusattuna 9v ja haluan jakaa viestiä kaikille että omien unelmiensa eteen täytyy taistella ja uskoa itseensä vaikka muut sanoisivat mitä. Koen että varsinkin missit ovat monen tytön ensimmäisiä idoleita ja on tärkeää nähdä erilaisia edustavia naisia edustustehtävissä.

 

Pahimmaksi kilpakumppanikseen Jenna mainitsee Essi Pohjolan joka kilpailee numerolla 7:

 

-Kaikilla tytöillä on omat vahvuutensa eri osa-alueilla mutta jos on pakko yksi nimetä niin numero 7 Essi Pohjola. Essi on erittäin kaunis nainen jolta löytyy taitoa kuvauksiin ja esiintyy muutenkin edukseen.

 

Jennan harrastuksiin kuuluu lemmikkikäärmeiden hoito sekä kuntosalilla treenaus.

Jennan matkaa Miss Hämeenlinna kiertueella voi seurata instagramissa @misshameenlinna ja Jenna omalta tililtä @jenna_lehtimaki