Miss Hämeenlinna
title image

Kesäkuulumisia

Kesäkuulumisia

Miss Hämeenlinnaksi valittiin tänä vuonna Hämeenlinnasta kotoisin oleva Elisa Karimo. Kesä tuoreella Miss Hämeenlinnalla on pyörähtänyt käyntiin Aulangon Tornikahvilalla:

 

”Olen ollut töissä Aulangon Tornikahvilassa koko viime kesän sekä nyt kesän alussa. Toukokuussa olen vastannut kahvilan toiminnasta. Aulangon Tornikahvila sijaitsee Aulangon luonnonsuojelupuistossa. Kahvilan vieressä on esimerkiksi näkötorni, joka tuo paljon ympäri Suomea sekä maailmaa turisteja kahvilaan. Myös paikalliset tulevat kahvilaan viettämään kesäpäivää. Itse Miss Hämeenlinnana olen saanut keskustella hämeenlinnalaisten kanssa ja moni on tunnistanutkin minut lehdestä tai radiohaastattelusta. On pyydelty yhteiskuviin ja monet ovat jääneet keskustelemaankin hetkeksi. On ollut todella mukava työskennellä Aulangon Tornikahvilassa, koska siellä tutustuu ja näkee useita erilaisia ihmisiä. Miss Hämeenlinnana olen voinut toimia heidän kanssaan.”
Poiketkaapa siis Aulangon tornikahvilalla, tarjolla siellä on mm. munkkia, pullaa, kakkuja, jäätelöä ja kahvia sekä limuja. Toukokuun puolesta välistä asti kahvilassa on ollut myynnissä myös Miss Hämeenlinna jäätelöannos, joka on ollut erittäin suosittu jääteöannoksista!